mennessä Pirjo Latvanen | huhti 16, 2023 | uutinen
Pariterapiaan tuleva pariskunta etsii suhteessa toimivaa yhteyttä. Se on kuin sopiva synkronia siipien lepatuksessa. Semmoinen, jossa ollaan yhteisellä matkalla, ja jossa asiat sujuvat voittopuolisesti yhteistyössä, vaikka välillä siivet sotkuunkin menevät.
Toimivaa yhteyttä etsitään esimerkiksi siksi,
– että voi jälleen kokea toisen läheiseksi;
– että voi uudelleen löytää tavan olla sovussa rakentavasti;
– että voi yhdessä olla ja kasvaa sekä käsittää haastavia asioita;
– tai ihan vaan siksi, että voi vahvistaa kaikkea olemassa olevaa hyvää yhteisellä matkalla edelleen.
Miten saada siivet sopivasti vipattamaan yhteisessä synkroniassa?
Haaste. Miten voin oppia vastaamaan harkiten tai pohtien sen sijaan, että toimintani on impulsseihin reagointia (respond / react)?
Henkeä uhkaavassa hätätilanteessa on hyvä osata reagoida nopeasti. Sen sijaan muissa tilanteissa koita, voitko ensin muutaman kerran hengittää hellittäen, saattaa olotilasi turvan puolelle, ja vastata vasta sitten. Mitähän siitä seuraisi?
Kunkin hetken autonomisen toimintajärjestelmän luoma olotila kehossa vaikuttaa kykyymme vastata tai reagoida. Voin pyrkiä huomaamaan, olenko
– ylivireänä puolustuksen olotilassa,
– turvallisen olotilan sietoikkunassa vai
– alivireässä olotilassa lannistuneena
Miten tunnistan oman ja kumppanini olotilan juuri nyt?
Voi olla merkittävää ymmärtää, että meissä eri syistä heräävät automaattisesti olotilat, herättävät myös erilaisia ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä. Kokeile vaikka itse.
Mitä kehossasi huomaat, kun sanot vahvasti ”EI”?
Mitä huomaat, kun sanot ”EHKÄ”?
Ja mitä huomaat, kun sanot lämpimästi ”KYLLÄ”?
Eri olotilat synnyttävät meissä erilaisia yllykkeitä, jotka näkyvät toiminnassa, ajatuksissa ja tunteissa. Tämä vaatii hiukan oman itsen ja toisen kuuntelemista.
Siivet saadaan suopeasti synkronoitumaan vasta sitten, kun molemmat puolisot voivat olla sellaisessa olotilassa, jossa voidaan riittävästi kokea psykologista turvaa, hyväksyntää, mielenkiintoa tai myötätuntoa kumppanin taholta ja häntä kohtaan. Siiveniskut löytävät synkroniansa kokeilujen jälkeen. Onko tässä suhteessa parempi olla niin vai näin? Miten itse vaikutan, ja miten yhdessä vaikutamme siihen, että kumpainenkin voi olla turvan puolella – tai voi siihen palata?
Ja hei, me kaikki joudumme välillä jonkinlaiseen epäsynkroniaan siippamme ja siipiemme kanssa. Usein tärkeintä on kuitenkin se, että tämä olotila huomataan ja pystytään palaamaan siipisynkroniaan.
—
BTW! Kun seuraat isoja muuttolintuja, voit huomata siipisynkroniaa nousussa, liidossa ja laskussa. Se on hienoa. Myös näillä elollisilla näkyy epäsynkroniaa, törmäilyjä, nokkapokkaa ja etsimistä. Oleellista on korjausliike. (Lisää kuvia näistä ärsyttävistä mutta opettavaisista vaakuista Facebook sivullani: Psykologi Pirjo Latvanen)
—
Kirjoituksen sisältöön minua inspiroi Suomen luonto (parasta aikaa), Vakauttava perhe- ja pariterapia (Rautkallio / Koskinen), Sietoikkunateoria (Daniel Siegel), Befriending Your Nervous System (Deb Dana).
mennessä Pirjo Latvanen | joulu 31, 2022 | uutinen
Lapsena partioleirillä kajautettiin ruoan jälkeen kovalla äänellä ”E M Ä N- N Ä L L E- K I I -T O S!”. Joskus se veisattiin tutun sikermän sävelillä, eritoten silloin, kun kiitettiin koko leirin ajan muonituksista.
Mietin kiitosta ja kiitollisuutta. Mihin kajautan mahtavat kiitokset tänä vuonna? Mihin hiiskautan lempeän kiitoksen kuiskeen? Mille asialle älähdän ”hasta la vista” ja juoksen karkuun kiittämättä – sillä ajatuksella, että ”kunhan taakse vaan jää”? On asioita, joista voi olla kiitollinen, ja asioita, joista ei voi – eikä tarvitsekaan – tässä hetkessä kiittää.
Alkuvuodesta 2022 aloin tehdä ihmiskoetta itselläni. Päätin kirjata päivittäisiä kiitollisuuden asioita puhelimen muistiin. Jaksoin järjestelmällisesti muutamia päiviä, ja sitten se unohtui. Näinhän herkästi käy. Maailman tapahtumien kauhut vahvistivat ajatusta siitä, että pieni hyvä pitää huomata. Koska kiitollisuus-lista oli kirjallisena ylhäällä, oli siihen helppo pysähtyä ja jatkaa aina aika ajoin. Muutamassa kuukaudessa kiitollisuuden aiheita oli ilmestynyt useita kymmeniä! Nyt on hämmentävääkin lukea, mitä kaikkea listaan on vuodessa koostunut, siitäkin huolimatta, että kirjaaminen on ollut satunnaista. Pienestä on tullut suuri!
Huomasin, että kysymykseen ”mistä olet kiitollinen?”, tulee herkästi mieleeni vastaus ”ööööööö….terveydestä….perheestä” ja muutama muu todella iso asia, jota ei edes kehtaa olla mainitsematta. Kun kiitollisuutta pysähdyn miettimään arjen konkreettisissa hetkissä, pienessä aikaikkunassa – tänään ja tässä – pääsee tietoisuuteen arjen kokemukseen vaikuttavia konkreettisia asioita, kuten ”pääsin aikaisin kotiin”, ”aurinko”, ”junat ajoissa”, ”hyvä keskustelu”, ”jaksoin juosta”, ”nauru (siinä ja siinä)”, ”näin flamingot”, ”tuoksu”. Näiden lukeminen myöhemminkin herättää aistimukset ja sielun liikutukset, joita en muutoin olisi välttämättä tavoittanut.
Tietoisuutemme ja todellisuutemme on rajallinen, sen ohi lipuu hirveä määrä hyvinvointiimme liittyviä aistimuksia ja hetkosia. Siksi tietoisuutta pitää ruokkia suuntaan, jota haluamme itsessämme herätellä ja vahvistaa. Jonka tarinaan haluamme liittyä ja jota haluamme enemmän kuulla itsessämme. Kiitollisuus voi olla yksi niistä.
Palaan ”EMÄN-NÄLLE-KII-TOS” -muistoon. Se saa minut hymyilemään. Painottaen edelleen tavujen alkuosia, lausun kiitokseni tämän vuoden hetkille, mutta myös sinulle ”Psykologi Pirjo Latvanen” -FB-sivujen seuraaja, ystäväni, yhteistyökumppanini, satunnainen kohtaaja, ihminen. Saan yhä uudelleen palautetta tai viestejä (FB) tekstieni herättämistä ajatuksista, ja olen siitä kovasti kiitollinen. Yksi sanakin voi herättää meissä niin monia erilaisia, eri suuntiin kulkevia maailmoita. Ja sekin on normaalia, ettei välillä herätä mitää. Kaikki tuo on hienoa! Kiitos!
Sinulle toivon sävykästä uutta vuotta, ripausta rakkautta, lempeyttä, onnea, rentoutta, ja sellaisia hetken kestäviä hyviä kiitollisuuden liikahduksia – sekä kosolti turvallisuutta
mennessä Pirjo Latvanen | heinä 16, 2022 | uutinen
Mietin heitä monia, jotka rakkaudessa ovat eri tavoin haavoilla.
Heitä monia, joiden luottamus repeytyi rikki, kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Heitä, joille uskottomuus lipui elämään aavistuksina, joita mieli ei olisi halunnut todeksi uskoa.
Mietin sitä rakkauden kipua, joka yllätti molemmat ulkopuolelta. Ehkä sairauden tai vamman voimalla.
Mietin sitä kipua, jonka synnytti pistävät sanat ja ikävät teot, väheksyvät katseet, halveksivat otteet, tyhjät silmät tai hyvän kosketuksen puute.
Mietin sitä rakkauden kipua, joka tuli läheisen osaamattomin toimin.
Ja sitäkin kipua, joka tuli kaipuusta, osattomuudesta tai tavoittamattomuudesta.
Rakkauden kipua repi halkeaman elämänkulkuun.
Se kipu sielun sopukoita korventaa ja veistää haavassa yhä uudestaan.
Se henkeä yrittää salvata.
Kipu synnyttää ikäviä kuvia mieleen, ja niitä on vaikea erottaa todellisuudesta.
Kipu iskee surullista tarinaa päivin ja öin. Ehkä tunnetta siitä, kuin haudan partaalla olisin.
Kipu vetää puoleensa ajatuksia huonosta ja riittämättömästä itsestä; ”jos vain minä olisin…”.
Se houkuttaa ihmisen unohtamaan itseään.
Rakkauden kipu kolkuttaa pelkoa.
Pelkoa siitä, mitä rakkaudelle käy.
Pelkoa siitä, mikä uhkaa.
Pelkoa siitä, mihin minun pitää varautua.
Pelkoa uusista rakkauden kivuista – mihin enää voin luottaa?
Ainoa ihminen, joka näki sinut, voi kipua tuottaa.
– Mikä mahtaa olla miksi-kysymysten määrä? Mikä on vihan ja pettymyksen suuruus?
Lähisuhteissa voi rakastaa ja satuttaa eniten.
Ilman toista hyvää ihmistä ei suhteessa syntynyt kipu lähde.
Mietin sitä rohkeutta, joka rakkauden kivun kokijaa odottaa.
Mietin, sitä rohkeuden määrää, jota vaaditaan, jotta tämäkin kipu joskus ohenee, kenties muuttuu toiseksi, ehkä suruksi – ja edelleen hyväksymiseksi ja oman elämän huomaamiseksi.
Rakkauden kipua poteva ystävä. Mietin, voitko puhua itsellesi ystävällisesti. Kohdata itsesi myötätuntoisesti. Se ei ole surkuttelua, valittamista tai itsekkyyttä. Myötätuntoinen itsen kohtaaminen on tosiasian huomaamista ja tunnustamista. Sen sanomista itselle, että tämä sattuu, minua sattuu, minulla on pelko, minulla on suru. Ja sellainen kuuluu elämään, sitä ei tarvitse väistellä tai hävetä. Voitko vielä huomata, mihin kehossasi kiinnittyy kipu, pelko, suru? Voitko vain huomata sen ja antaa olla, tai kenties hengittää sen läpi? Voitko myös huomata, mitä juuri nyt tarvitset? Ja voitko kulkea sitä kohti?
Pariterapeutin vastaanotolla erilaiset rakkauden kivut ovat yleisimpiä aiheita. Niitä voi käsitellä yksin tai yhdessä. Niistäkin voi ajallaan selvitä eteenpäin vallan hyvin. Tätä voi olla vaikea uskoa siinä kohtaa, kun kipu korventaa kovimmin. Mitä ajatuksia tästä sinulle heräsi?
Tulostusversio tästä: Rakkauden kipu ei katso vuodenaikaa
mennessä Pirjo Latvanen | kesä 16, 2022 | uutinen
Moi! Olen kohta ihmettelemässä luontoa, löytämässä sen yksityiskohtia, antamassa tuulen tuivertaa ajatuksia, veden virvoittaa mieltä, läheisten läsnäolon virkistää ja ehkä taiteen, musiikin, näkymien kirvoittaa sielun sopukoita. Eli olen poissa töistä 19.7.-10.8.2022. Uudet ajat menevät syyskuun tienoille. Hyvää kesää!
mennessä Pirjo Latvanen | maalis 20, 2022 | uutinen
Silloin kun parisuhteessa on hankalaa, kun päädytään umpikujaa yhä uudestaan, kun suhteen henkinen etäisyys kasvaa tai kriisi junnaa, voi puolisoilla olla hyvin suuri imu arvioida suhteen tilannetta yksinomaan ongelma-asian näkökulmasta. Kyky tarkastella tilannetta laajemmin ei ehkä kuulu valikoimiin tuolloin. Kokeilkaapa, mitä siitä seuraa, kun keskustelette tilanteestanne hiukan pidemmällä perspektiivillä katsottuna, esimerkiksi seuraavien kysymyksien avulla.
Kun keskustelette, miettikään kumpikin ensin hetki vastauksia itseksenne. Kuuntele sitten kumppanisi vastaus. Anna toiselle kertomisen rauha. Kuuntele huolella loppuun keskeyttämättä tai miettimättä omaa vastaustasi. Tarkista, että ymmärsit asian siten, kuin puolisosi tarkoitti. Älä oleta ymmärtäväsi. On mielenkiintoista, miten toinen on yhteisen elämänne kokenut. Mielenkiintoista, vaikka olisikin omasta näkökulmastasi poikkeavaa. Kysymyksiä on paljon. Pohtikaa kutakin kohtaa eri päivinä. Ei suorittaen, vaan aikaa antaen.
Mitkä syyt saivat teidät yhteen pariskunnaksi?
– Mihin toisissanne ihastuitte?
– Miksi menitte naimisiin tai sitouduitte suhteeseen?
Kuinka olette yksilöinä ja pariskuntana kasvaneet?
– Kuinka olette auttaneet toisianne kasvamaan yksilöinä?
– Kuinka olette saaneet toisistanne esiin parhaat puolet? …huonot puolet?
– Kuinka suhteenne on kasvanut vastaamaan kulloisiakin haasteita elämässä?
Mitä olette parisuhteessa tehneet hyvin?
– Mikä on / mitkä ovat parhaat saavutuksenne pariskuntana?
– Mitä eniten ikävöisitte, mikäli suhteenne päättyisi?
Mistä elämänhaasteista olette selvinneet yhdessä?
– Mikä aika yhteisessä menneisyydessänne on ollut teille vaikeaa / vaikeinta?
– Miten siitä selvisitte?
– Miten tuo (em.) kokemus vahvisti teitä? Miten se jätti jälkensä suhteeseenne (esim. pettymyksiä, loukkaantumisia, haavoittumisia)?
– Miten olette aiemmin löytäneet uudelleen yhteyden loukkaantumisien tai vaikeiden tilanteiden jälkeen?
Miten tämä nykyinen kriisi sopii kuvaan koko suhteenne historiasta?
– Onko kumppanisi ollut uskollinen sinulle?
– Tuliko tämä kriisi kuvioon sellaisena aikana suhteessanne, jolloin suhde oli erityisen haavoittuvainen? Millä tavoin haavoittuvainen?
– Kun katsotte suhteenne aikaa taaksepäin, onko siinä ollut enemmän hyviä vai huonoja aikoja?
On tavallista, että tämänkaltaisia aiheita pohditaan myös paripsykoterapeutin vastaanotolla. Siellä vielä laajennetaan ja syvennetään tarinaa.
Kysymykset muokaten lähteestä: Baucom, Snyder, Gordon. 2009. Helping Couples Get Past the Affair.
