Kutsu yhteyteen – Mindfulness parisuhdepäivä

Kutsu yhteyteen – Mindfulness parisuhdepäivä

Kaipaatteko…
… yhteistä kiireetöntä aikaa?
… pysähtymistä toistenne viereen?
… keinoja luoda parempaa yhteyttä toiseen?

MITÄ
Tule kokemaan hyväksyvän ja tietoisen läsnäolon voima yhdessä parisi kanssa turvallisessa ja ystävällisessä ohjauksessa. Päivässä yhdistyvät Leenan Mindfulness-osaaminen ja Pirjon parisuhdeosaaminen aivan uudella tavalla.

Parisuhteessa etsimme yhteyttä toiseen. Tunnustelemme: oletko läsnä, jaatko yhteyden, pidätkö lähelläsi?
Kutsu yhteyteen –päivä kutsuu teitä yhdessä etsimään tätä yhteyttä.

Olet turvallisessa ja ammattitaitoisessa ohjauksessa. Olet sydämellisesti tervetullut parisi kanssa mukaan ilman mitään ennakkotietoja Mindfulnessista tai pariharjoitteista. Teemme ohjatusti erilaisia helppoja hengitys-, kosketus- ja liikeharjoituksia sekä yksin että oma parin kanssa. Saamme jakaa kokemuksiamme ensisijaisesti oman parimme kanssa.

KENELLE
Päivä sopii niin pidempään yhdessä olleilla kuin tuoreillekin pareille. Päivä sopii kaikille, jotka haluavat syventää yhteyttä toiseen monipuolisten harjoitteiden kautta. Päivä ei sovi akuutissa parisuhdekriisissä oleville pareille.

MITÄ MUKAAN
Pukeudu lämpimiin ja mukaviin vaatteisiin. Ottakaa molemmille mukaan oma jumppa- / joogamatto ja viltti.  Halutessanne voitte ottaa mukaan istumista helpottamaan tyynyjä ym. Tilassa on myös tuoleja istumiseen. Hintaan kuuluu kahvi / tee –tarjoilu, joka nautitaan päivän puolivälissä. Iltapäivästä saatte evääksi helppoja harjoituksia, joita voitte jatkaa myös kotona.

OHJAAJAT
Psykologi ja Mindfulness-ohjaaja CFM Leena Merikoski.
Leenalla on kahden vuoden koulutus Mindfulness MBSR- menetelmän ohjaamiseen ja hän käyttää sitä päivittäisessä työssään niin yksilöiden kuin ryhmien ohjaamisessa.
Psykologi ja perhe- ja paripsykoterapeutti Pirjo Latvanen.
Pirjolla on kahdenkymmenen vuoden kokemus yksilöiden, perheiden ja pariskuntien kanssa tehtävästä terapia-, psykoterapia- ja ohjaustyöstä.

Olette sydämellisesti tervetulleita sallivan ja lempeän ilmapiirin iltapäivään, jossa voimme kokea, kuinka kaikki on jo tässä, eikä mitään tarvitse pinnistellä tapahtuvaksi. Kun voimme rentoutua vain olemaan, saamme helpommin luotua yhteyttä niin itseemme kuin myös toiseen. Voimme saada uutta näkökulmaa parisuhteeseen ja nähdä ja kokea kumppanimme uudessa valossa!

Ilmoittaudu pian, sillä paikkoja rajoitetusti!

AIKA: lauantai 4.5. klo 12-17
PAIKKA: Paimenen Makasiini, Tolvilantie 1, 37830 Akaa
HINTA: 118€ / pari

LISÄTIETOJA: Pirjo puh 050 5411786 tai pirjo@psykologipirjolatvanen.fi
Voit myös soittaa kysyäksesi päivän sopivuutta itsellesi tai parillesi.
ILMOITTAUMINEN: sähköpostilla mindfulness.merikoski@gmail.com  

 

 

 

Ajatuksia anteeksi antamisesta

Ajatuksia anteeksi antamisesta

  • Psykologin päiväkirjasta vuorovaikutuksen peruskysymyksiä

Loukkasin. En tahtonut. Loukkasin silti. Loukkasin rakkaintani, vaikka en tahtonut.
Loukkaantui. Totta kai hän loukkaantui. Pienet, mutta sitäkin jättimäisesti haavoittavat sanat loukkasivat kuin vieden vereslihalle. Kuka tahansa olisi loukkaantunut sen tökeryyden edessä. Raastavaa myöntää itselle. Kuinkahan paljon suhteessa on vielä kompasteluvaraa?
Olen kiitollinen ainoastaan siitä, että huomasin ja uskalsin tunnustaa, että loukkasin. Oli nieltävä ylpeys ja pyydettävä anteeksi. En saanut. Ei kai kukaan järkevä siinä tilanteessa pystyisikään antamaan anteeksi ilman itsepetosta. Anteeksi antamattomuus on oikeutettua. Loukkaajalle jää pyyntöön tyhjä käsi ja syyllisyys, jonka kanssa elää, mutta loukatulle jää enemmän – mieli psyykkisesti vereslihalle.

Ihmissuhteissa ollaan inhimillisen kokemuksen ytimessä, siellä haavoitetaan ja loukataan, kuin myös toivutaan ja vahvistutaan. Tämä on paradoksaalista  – ihmissuhteet haavoittavat ja ihmissuhteita tarvitaan haavoista toipumiseen. Yksinäisyydessä ei kai kukaan toivu ihmissuhteiden aiheuttamista haavoista.  Arkipäivän ihmissuhteiden loukkauksista lienee yhteisen sovun kannalta tarkoituksenmukaisempaa pyrkiä antamaan anteeksi. Tällöin on kyse pikemminkin yhteyden rakentamisesta, kuin oikeassa tai väärässä olemisen kysymyksistä. Sen sijaan ihmistä syvimmin satuttaneet teot, kuten kaltoin kohtelu, väkivallanteot tai petokset ovat usein haastavampia anteeksi antamisen osalta.  Psykologian tohtori Robert T. Muller (2018) kuvaa kirjassaan, että todellista anteeksi antamista seuraa suuri helpotus. Kun anteeksi pyytäjä osoittaa aidolta tuntuvaa katumusta, ottaa henkilökohtaisen vastuun teosta ja pyrkii vilpittömästä paikkaamaan syntynyttä henkistä haavaa, voi siitä seurata parantava anteeksianto. Syyllisen aidossa katumuksessa tulee näkyväksi satutetun henkilön kivun, harmin tai kärsimyksen tunne ja sen ymmärtäminen. Tästä syystä katumus ei ole ainoastaan sanoja vaan ennen kaikkea tunnetta, ilmeitä, eleitä ja tekoja, joissa myös anteeksi pyytäjän oma haavoittuvuus tulee esille. Me kaikki ”kompastelemme” vuorollamme. Paikkausyrityksissä sanat voivat valehdella, keho ei.

Todellinen anteeksi antaminen on haastava ja monimutkainen asia. Kukin meistä todennäköisesti tunnistaa tavan vuoksi tai hätäpäissään tehdyn anteeksipyynnön – ”no anteeks”. Sellainen ei tunnu aidolta. Moni meistä todennäköisesti tunnistaa myös hätäpäissään luvatun anteeksiannon – ”no saat”. Joskus se on vastaus omatunnon paineeseen – ”niin täytyy tehdä”.  Lienee hätäinen toive päästä eteenpäin, unohtaa ikävä tai työntää syrjään ristiriitaiset tunteet. Joskus tilanteen kannalta vaikuttaa helpommalta ”päättää” antaa anteeksi – aivan kaikkeen ei ole tarkoituksenmukaista jäädä kiinni.  Joskus myös eettiset, moraaliset tai uskonnolliset ajatukset tähän kannustavat. Joskus liian aikaisin luvattu anteeksi anto on epärehellisyyttä itselle ja toiselle. Se jää kaihertamaan ja tulee todennäköisesti jollain tavoin esiin myöhemmissä siitä muistuttavissa tilanteissa. Muller (2018) muistuttaa, että anteeksi antoa ei tulisi kiirehtiä eikä pakottaa, ei itseltään eikä toiselta. Se on prosessi, jonka lopputulemaa ei tiedetä.

Voiko anteeksi antaa ilman, että anteeksi pyydetään? Moninaisista syistä johtuen anteeksi pyytäminen ei aina edes toteudu. Kokemusteni mukaan näyttää siltä, että jokin myöhempi korjaava kokemus tai esimerkiksi oma henkinen kasvu, kuten sisäinen prosessointi asian muuttumattomuuden ymmärtämisestä ja omien tunteiden hyväksymisestä, voivat johtaa anteeksi antamiseen ilman, että vastapuoli kykenee anteeksi pyytämään.  On myös olemassa menetelmiä, joiden avulla anteeksi antamista voidaan harjoitella.  Nopeita keinoja päästä tästä tunteiden sumasta kaihdan itse.

Itse käsittelisin anteeksi antamista erityisesti henkisenä prosessina, johon saattaa joskus päättäminenkin kuulua. Henkinen prosessi näkyy erityisen hyvin silloin, kun asia pyörii tai velloo mielessä. Joskus näyttäisi siltä, että anteeksi antamisen prosessi voi jäädä jumiin tunteiden käsittelemisen vaikeuden vuoksi. Jumi palvelee jotain tarkoitusta, joskin ehkei siitä ole iloa kenellekään.  Joskus se lietsoo kaunaa tai syytöksiä joko itseä tai toisia kohtaan. Minkä vangitsemaksi silloin tulen, kun asia alkaa pyöriä?

Itseään voi (päättää) auttaa tutkimalla anteeksi antamisen mahdollisuutta pala kerrallaan. Anteeksi antamisen prosessia voi koittaa helpottaa jäsentämällä sitä pienemmiksi yksiköiksi esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla.
Mihin tämä asia minussa sattui? Kuinka paljon se satutti? Mikä siinä oli pahinta? Mitä arvojani se loukkasi?
Mitä siitä voisin antaa anteeksi?  Minkä verran voin / voisin antaa anteeksi? (Esim. 1-100%).
Mitä osaa asiasta en vielä pysty antamaan anteeksi?
Mitä pitäisi tapahtua, että voisin antaa anteeksi?
Mitä hyvää anteeksi antamisella saavuttaisin (joku muu saavuttaisi)?
Mitä anteeksi antaminen mahdollistaisi? Mitä anteeksi antamalla menettäisin?  (Ja olisiko tämä menetys todellista?)
Jotta prosessi ei päädy umpikujaan, voi pohtia, miten olla nyt – ettei tilanne pahene – kunnes pystyn antamaan anteeksi tai kunnes löydän vastauksen siihen, pystynkö koskaan antamaan anteeksi? Estääkö tämä ystävällisyyden? Onko parempi olla etäällä vai tekemisissä?

 

Tulostusversio: ANTEEKSI ANTAMINEN

Mainittu kirja: Muller,  R.T. (2018). Trauma and The Struggle to Open up. W.W. Norton & Company. New York.

 

 

Uusi vuosi, uudet löytöretket

Selasin vanhoja valokuvia. Pysähdyin erityisesti Victorian putouksilta, Zimbabwesta, ottamani kuvan kohdalle. Mikä seikkailu tuon paikan länsimaalaisen löytäjän, David Livingstonen, elämään sisältyikään. Tänä päivänä arvioituna varsin alkeellisten välineiden kanssa matkoilleen lähtenyt tutkimusmatkailija luotti omaan intuitioon, mielenkiintoon, uteliaisuuteen ja jokuseen turvalliseen matkakumppaniin. Aiempaa tietoa viidakon syvyyksistä ei ollut luettavana. Sen ajan sangen puutteellisissa kartoissa oli tässä kohtaa lähinnä tyhjää. Aurinko, tähdet ja kuu palvelivat navigaattorin virkaa varmimmin. Myös perhe kulki osan ajasta mukana. Voi vain kuvitella, mitä kaikkea kauhistuttavaa matkaan sisältyi. Menetyksiltäkään eivät välttyneet.

Kun etsii uutta, joutuu olemaan ainakin jossain määrin vaillinaisen tiedon varassa, ja turvautumaan ensisijaisesti itseensä ja uskottuihinsa.  Vaikka tänä päivänä löytyy tietoa enemmän kuin koskaan, on ihminen oman itsensä löytöretkillään yhä samojen ikiaikaisten aivorakenteiden, aistimusten, intuition ja tuntemusten varassa kuin David Livingstone tai kauan ennen häntä täällä talsineet esi-isämmekin.  Taitoa kuunnella omia tunteita ja säädellä niitä, pidetään yhtenä tärkeänä selviytymisen keinona haastavissa tilanteissa niin nyt, kuin jo kauan sitten. Taitoa kuunnella toista henkilöä tasavertaisesti ja aktiivisesti, pidetään yhtenä läheisen ihmissuhteen ja yhteyden löytämisen rakentavana tekijänä.

Eräs ystäväni kertoi lähtevänsä löytöretkelle oman puolisonsa maailmaan. Sinne ei lähdetä omaa totuutta saarnaamaan, ennemminkin toisen ajatuksia kuuntelemaan ja uutta oppimaan, hän kertoi. Tämä ajatus vastaa myös omaa käsitystäni ihmismielen löytöretkistä. Ihmissuhteissa löytöretkeillessäsi koeta, voitko ensin mielessäsi sanoa ”kyllä” tälle henkilölle. Koeta sitten kysyä ja kuunnella ja kysyä lisää. Pyydä tarkennusta ja tarkista kuulitko tarkoitetulla tavalla.  Pyri rehellisin aikein, aidosti kiinnostuneena oppimaan jotain uutta toisen henkilön tarkoitusperistä ja tarpeista. Näin pysyt kartalla, joka auttaa omissa reittisuunnitelmissasi. Joskus on vaikeata erottaa oma oletus toisen totuudesta. Oma ikävä oletus, ja sen mukaisesti reagoiminen, vie suurella todennäköisyydellä löytöretken vaarallisiin viidakoihin. Tällöin herkästi triggeröit esimerkiksi omasta tai kumppanisi historiasta peräisin olevat räjähdys- tai mökötys-vaihteet käyttöön. Viime vuosina on korostettu myötätunnon kehittämistä suhteessa itseen ja toisiin. Varmasti kokeilemisen arvoinen taito!

Toisen henkilön kuunteleminen ei tarkoita sitä, että omat heräävät ajatukset ja tunteet olisivat vähempiarvoisia tai että ne pitäisi sammuttaa tai jättää sivuun. Päinvastoin, kuunnellessa toista ihmistä, pitää huolehtia myös oman itsen kuuntelemisesta, ja pohtia takaisin itsessä herääviä ajatuksia.  Kun olet riittävästi kuunnellut, kerro sitten myös itse. Opettele kertomaan mitä havaitset, ajattelet, tunnet, toivot ja aiot. Muista siinäkin välissä kysellä, miltä tämä kuulostaa. Jos loukkaat, pyydä anteeksi. Anteeksi pyytäminen ei ole niinkään merkki väärässä olemisesta, kuin pyrkimys yhteyden rakentamiseen. Kun löytöretkeillään ihmismielessä, pyritään yhteyden rakentamiseen. Ei niinkään maailman valloitukseen, kuten 1800-luvulla.  Yhteyden rakentaminen edellyttää molemminpuolisia tekoja.

1800-luvun löytöretkillä löydettiin toisia ihmisiä, erilaisia tapoja ja erilaisia kieliä. Voin vain arvella, miten vaikeaa toisen ymmärtäminen oli erilaisten lähtökohtien vallitessa. Vaikeaa se on välillä yhäkin, samasta kielestä, kulttuurista tai saman katon alla asumisesta huolimatta. On välillä vaikeaa ymmärtää toisen rakkauden kieltä ja välittämisen tekoja. Juuri niiden löytämiseksi ja ymmärtämiseksi kannattaa retkeillä tänäkin vuonna. Onnea matkaan!

Tulostusversio täältä: Uusi vuosi uudet löytöretket

 

Valonsäteen verran välimatkaa

Vuoden pimeimpään aikaan mietin valonsädettä.  Kasvaessaan aivan kiinni toisissaan, siten, ettei edes valonsäde mahdu välistä, kahdesta puusta ainakin toinen näivettyy ajan myötä. Kasvaessaan kovin etäällä toisistaan, puiden väliin kasvaa aikaa myöten risukkoja. Sopiva läheisyys luo hyvän kasvualusta, suojan ja turvan vahvaksi puuksi kasvamiselle. Samoin voisi ajatella meistä ihmisistä läheisissä ihmissuhteissa, oli kyse vanhempi-lapsi-suhteesta tai parisuhteesta. Sopiva läheisyys, siten, että ainakin valonsäteen verran suhteessa on välimatkaa, antaa sopivaa suojaa ja riittävää tilaa kasvaa itsellisenä yhdessä.

Meillä kaikilla ihmisillä on varhaisten vuosien kokemusten myötä kasvanut henkilökohtainen tuntuma itsellemme sopivasta läheisyydestä.Turvallisen kiintymyksen suhteessa hyvä kosketus ja läheisyys muodostuvat luonnolliseksi osaksi henkilön minätuntoa. Tällöin turvallisten ihmisten läheisyys antaa sopivan verran suojaa ja toisaalta riittävästi uskallusta eteenpäin. Sopivan läheisyyden tuntumaan vertaamme useita merkittäviä ihmissuhteita myöhemminkin elämässämme. Tämä tapahtuu pitkälti tiedostamattamme.

Läheisyys ja etäisyys vaihtelevat elämänkaaren eri vaiheissa. Lapsen kehityksessä on erityisiä aikoja, jolloin hän harjoittelee etäisyyden ottamista enemmän. Tuskin unohdat aikaa lapsesi ”minä-itse” -vaiheesta tai ”mitä-se-sulle-kuuluu” -vaiheesta. Tällöin etäisyyden harjoittelua pitää suoda sopivassa suhteessa – ei liikaa eikä liian vähää kerralla. ”Sopivan” asettamisessa on meille vanhemmille kylliksi haastetta. Milloinkaan ei lasta näissä(-kään) harjoittelun tilanteissa saa jättää yksin selviytymään.

Sopiva läheisyys ja sopiva etäisyys vaihtelevat myös parisuhteessa eri aikoina. Alkuvuosien mahdollisesti kovinkin tiivis yhteiselämä kääntyy väistämättä jossain vaiheessa suhteessa itsenäistymiseen, sopivan etäisyyden ja läheisyyden uudelleen säätämiseen. Pitkissä parisuhteissa säädämme etäisyyttä ja läheisyyttä aika ajoin vastedeskin. Välillä väliin mahtuu vain valonsäde, välillä kokonainen aurinko. Saattaapa välissä viivähtää joskus myrskykin.  Sitäkään ei tarvitse pelästyä. Miten säädellään läheisyyttä tulematta liian lähelle ja menemättä liian kauas?

Tarpeet läheisyyden suhteen eivät aina kohtaa.  Etäisyyden ja läheisyyden suhteen tarpeet voivat kulkea myös eri tahtiin. Miten silloin ollaan yhdessä? Joskus suhteessa toinen haluaa enemmän läheisyyttä, toinen enemmän etäisyyttä. Joskus toisen etäisyyden ottaminen saattaa pelästyttää. Joskus toisen lähelle tuleminen saa kavahtamaan tai tuntumaan siltä, ettei ole tilaa hengittää. Joskus tiivis läheisyys voi päättyä räväkälläkin tavalla etäisyyden ottamiseen, itsenäistymiseen omaksi itsekseen. Joskus tämä näyttäytyy toisen puolison ”muuttumisena”, uusien asioiden aktiivisena etsimisenä, ehkä jopa uskottomuutenakin. Kaukana ei ole ajatus siitäkään, että ”en tunne sua enää”. Uskallanko tutustua uudelleen ”muuttuneeseenkin” puolisoon? Parisuhde vaatii loppuviimeksi alituista uudelleen tutustumista, oman ja toisessa tapahtuvan automaattisen muuttumisen perässä pysymistä. Kuka Hän on? Mitä Hän ajattelee? Mitä Hän tuntee? Ainoastaan tällaisella kartalla pysyen pystymme säilyttämään läheisyyden, joka sallii sopivan kokoisen valonsäteen verran välimatkaa.  Erityisesti kannattaa pohtia, mikä on tällä hetkellä sopivankokoinen valonsäde teidän välillänne. Miten siitä pidetään kiinni? Mitä korjausliikkeitä tarvitaan?

 

 

Ylikuormitus?

Selasin vanhoja tekemiäni papereita. Löysin lapun, joka löysi nyt tiensä tähän. Alati ajankohtainen aihe – psyykkinen uupumus tai ylikuormitus, millä nimellä asiaa halutaan kutsua.

YLIKUORMITUSTA?

 – MITÄ VOIT TEHDÄ UUDEN SUUNNAN LÖYTÄMISEKSI ?

Tyytymättömyyttä, painetta, kyynisyyttä, parisuhderiitoja, levottomuutta ja muuta pahaa oloa aiheuttava psyykkinen ylikuormitustila saattaa hiipiä pikku hiljaa, kuin varkain elämään. Se on petollinen juuri ”pikku hiljaa” tapahtuvan kehityksen myötä. Usein tilanne on monien tekijöiden summa. Pitkään jatkuessaan se voi  aiheuttaa uupumuksen, ”burn out” –tilan ja  on siten monitahoinen uhka omalle terveydelle.   Pysähdy ajoissa miettimään omaa hyvinvointiasi ja tilannettasi. Ensin tunnistetaan, sitten jäsennellään, sitten mietitään, miten toimitaan. Oheiset kysymykset voivat johdattaa sinua eteenpäin kokeilemaan jotain uutta.

TUNNISTA  ITSESI JA ITSESSÄSI KUORMITTUMISEN MERKIT!

  • Pysähdy! Millainen ihminen katsoo aamuin illoin peilistä sinua?
  • Mikä minun persoonassani / yksityiselämässäni / työelämässäni on (yli) kuormittava tekijä? Mitkä asiat ovat sopivissa mittasuhteissa voimiini nähden? Mitkä ovat minun mahdollisuuteni ja rajani tässä elämäntilanteessa?
  • Mikä laittaa raatamaan yli voimieni?
  • Onko minun ansaittava arvoni tekemisellä ja suorittamisella?
  • Millä tavoin minä reagoin kuormittumiseen?
  • Missä kehollani ”asuu” ylikuormitus / uupumus (yms.)? Minkä värinen, muotoinen, kokoinen se on?
  • Mitä kehoni viestit nyt puhuisivat, jos ne voisivat puhua?
  • Mistä se kertoo, että kehoni viestittää näin?
  • Miten huolehdin palautumisesta? Onko se riittävää?


TUNNISTA VOIMAVARASI
JA NE ASIAT, JOISSA KAIPAAT MUUTOSTA TAI VAHVISTUMISTA 

Missä jamassa ovat seuraavat voimavaratekijät?
Persoonalliset voimavarat

  • fyysinen kunto ja terveys
  • koulutustaso ja ammatillinen pätevyys
  • tiedot ja taidot
  • toimiva vanhemmuus
  • itsetunto, -tuntemus
  • hallinnan tunne, stressinhallintakyvyt
  • riittävä virkistäytymis- ja uusiutumiskeinot
  • mielekkyyttä, motivaatiota ja iloa tuottavat asiat
  • kyky tunnistaa käyttämättömiä voimavaroja
  • myönteinen perusasenne
  • vuorovaikutustaidot

Perheen yhteiset voimavarat

  • ihmissuhteet
  • parisuhde
  • vanhempien ja lasten keskinäiset, avoimet ja turvalliset suhteet
  • keskinäiset ongelmanratkaisutaidot
  • elämäntavat
  • aineellinen voimavara (talous, asunto)

Perheen ulkopuoliset voimavarat

  • sosiaalinen tuki, verkosto, ystävät, läheiset
  • yhteiskunnan tai kunnan ratkaisut, tarjonta
  • työn tuoma tyydytys ja ilo

TEE JOKIN MUUTOS!

  • Kyseenalaista ”pakkosi”! Kuka pakottaa?
  • Mikä on pienin muutos, jonka elämäntilanteessasi voit tehdä?
  • Tee jotakin poikkeavaa – vaihtelu virkistää!
  • Tee sitä, mikä tuntuu hyvältä ja tiedät terveyttä edistäväksi!
  • Aseta selkeä takaraja työnteolle – milloin lähden kotiin?
  • Listaa paperille työsi ja tavoitteesi (konkreettisesti), aseta tärkeysjärjestykseen.
  • Aseta takaraja ”rasittavien asioiden ajattelemiselle”; määräaika ajattelemiselle tai ”huolihetkelle”
  • Varaa riittävästi lepoa, virkistystä ja muutakin elämää kuin työnteko.
  • Pidä henkilökohtainen elämä kilpailukykyisenä työelämääsi nähden.
  • Puhu tuntemuksistasi muille.
  • Hakeudu uusien (terveellisten) kokemusten pariin.
  • Unelmoi – ihminen tarvitsee unelmia.
  • Tee etappeja elämään – ”sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa!” Jos etapit masentavat, ajattele hetki tai päivä kerrallaan.
  • Huolehdi ruumiin kunnostasi ja terveydestäsi – LIIKU ja ULKOILE!
  • Vältä tekosyitä – ”mutku”, ”sitku”
  • Harjoittele rentoutumista tai mindfullnesia
  • Muista itsemyötätunto ja myötätunto myös toisia kohtaan
  • Käy työnohjauksessa ja/tai terapiassa

AJATTELE SELVITYTYMISEN SUUNTAAN

  • Miten selvitä siitä huolimatta, että…?
  • Miten kannattaisi olla, että tämä..(hankala tilanne).. pilaisi mahdollisimman vähän elämää?
  • Miten kannattaisi olla nyt (ennen kuin tilanne ratkeaa / helpottuu)?
  • Miten kannattaisi olla ettei tämä enää / enempää pilaisi elämää?
  • Mikä vähän helpottaisi / auttaisi? Mikä on joskus helpottanut / auttanut?
  • Mikä sinulle on tärkeintä elämässä? Miten se näkyy toiminnassasi?
  • Mitä sellaista jo teet tai ajattelet, mikä auttaa jaksamaan tässä tilanteessa?
    MITÄ MUUTA KEKSIT…???                                                                                                                        

 

TULOSTUSVERSIO TÄSTÄ:       Ylikuormitusta Mitä voi tehdä                                                                                    

Tree of Life – Elämän puu

Elämän puu -harjoituksia Manchesterin koulutuksessa

Tree of Life – Elämän puu
menetelmä yksilöiden ja ryhmien interventioissa

Joskus ihminen saattaa eksyä arvoistaan, taidoistaan, toiveistaan ja unelmistaan etäälle. Joskus hän saattaa roikkua elämässä ilman sen kummempaa tarkoitusta ja merkitystä, suorittaa päivää toisensa jälkeen tai yrittää selviytyä siitä. Joskus ihminen saattaa kohdata odottamattomia tapahtumia, jotka vievät elämäntunnon pois raiteiltaan.
Tree of Life – Elämän puu -menetelmä voi auttaa löytämään uudelleen ne syvemmät toiveet, arvot ja polut, joiden suuntaan haluaa jatkaa sekä niihin liittyvän ymmärryksen oman elämän kulusta ja yhteyksistä. Elämä puu -menetelmä voi auttaa käsittelemään elämän ikäviä tapahtumia turvallisesti ja selviytymistä vahvistaen. Elämän puu -menetelmä voi auttaa vahvistamaan yhteyttä omaan itseen ja läheisiin – ihmisiin, joista kunkin elämä koostuu.  

Tree of Life -menetelmän kehittäjät Ncaselo Ncube-Milo ja David Denborough kehittivät menetelmän alun perin tarkoituksenaan auttaa käsittelemään Afrikan aids-orpojen ja kaltoin kohdeltujen lasten hätää. Hyvin pian menetelmän käyttötarkoitus ja -alue laajeni. Tällä hetkellä menetelmä on käytössä kaikissa maanosissa. Menetelmän sovellusalue on laajentunut koskemaan mitä erilaisimpia tilanteita, arkipäiväisten asioiden käsittelystä traumaattisten tilanteiden käsittelyyn.

Elämän puu -menetelmä pohjautuu narratiiviseen lähestymistapaan ja narratiivisen terapian tapaan suhtautua ihmisen vaikeuksiin. Narratiivinen lähestymistapa asettaa ihmisen oman elämänsä asiantuntijaksi. Ihminen nähdään paljolti muun kuin ongelmansa kautta. Hallitsevina tarinoina vahvistuneet määritelmät siitä, että ihminen olisi esimerkiksi ”masentunut”, ”traumatisoitunut” tai ”juoppo”, pyritään narratiivisessa terapiassa täydentämään sellaisilla vaihtoehtoisilla tarinoilla, jotka auttavat ihmisen ulos kohtaamiensa ongelmien vaikutuspiiristä ja auttavat löytämään uusia polkuja ja merkityksiä elämäänsä.   Narratiivisen lähestymistavan mukaan ihmisellä on kosolti vahvuuksia, kykyjä, uskomuksia ja arvoja, jotka voivat toimia voimavaraistavina tekijöinä vaikeuksien tuomien haasteiden kohdalla. Vaikeiden tilanteiden tai ongelmien täyttämässä elämässä käy joskus niin, että ihminen kadottaa yhteyden omiin vahvuuksiinsa ja ongelmatarinat saavat mittavimman merkityksen.  Narratiivinen terapia tavoittelee yhteyden uudelleen löytämistä ihmisen voimavaroihin, taitoihin, sosiaaliseen verkostoon ja arvoihin. Se vahvistuu, mihin kiinnitetään huomiota.

Tree of Life – Elämän puu – on prosessiluonteinen menetelmä ihmisen voimavarojen tiedostamiseen ja lisäämiseen. Siinä ”puu” on metafora elämästä. Puun juuret kuvaavat taustaa ja mennyttä historiaa, hyviä kokemuksia ja muistoja. Elämä ”tässä ja nyt” näkyy maassa, jossa puu kasvaa. Runko kuvastaa ihmisen persoonallisuutta, hyviä puolia, taitoja ja arvoja. Ihmisen toiveet, tavoitteet ja unelmat tulevaisuuteen kuvataan puun oksissa. Lehdet näyttäytyvät ihmisen elämän tärkeinä henkilöitä, ja hedelmät näyttäytyvät erityisinä lahjoina, joita tärkeiltä ihmisiltä tai tapahtumilta on saanut. Prosessissa pyritään löytämään yhteyksiä ja kiinnekohtia eri elämänalueiden välillä.

Tree of Life – Elämän puu -menetelmä jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa piirretään oma ”elämän puu”, joka edustaa elämän turvallisia asioita. Tässä osassa tuodaan näkyväksi ihmisen vahvuudet, voimavarat ja ihmissuhteet sekä näiden linkittyminen yhteen aikajanalla menneisyys – tulevaisuus.  Toisessa osassa tutkitaan prosessiin osallistuneiden yhteistä tarinaa ja heidän puun kuviaan eli ”elämän metsää”. Tässä osassa vahvistetaan vaihtoehtoisia tarinoita elämästä. Kolmannessa osassa tutkitaan ”elämän myrskyä” eli niitä vaikeuksia ja haasteita, joiden kynsistä ihminen on selviytynyt. Tarkoituksena ei ole käsitellä myrskyä yksityiskohtaisesti, vaan jäsentää, mitä myrsky on saanut aikaan ajatuksissa, tunteissa ja toiminnassa. Tarkoitus on vahvistaa ajatusta ihmisestä aktiivisena toimijana. Neljännessä osassa päätetään prosessi.

Tree of Life – Elämän puu – on luova menetelmä, jossa käytetään piirtämistä ja pientä kirjoittamista prosessoinnin apuna. Menetelmän onnistunut toteutus ei edellytä erityistaitoja prosessin apuna käytetyistä toimista. Menetelmä voidaan toteuttaa piirtämisen sijasta myös kuvia tai valokuvia käyttämällä. Pääpaino on tarinoissa, joihin prosessin aikana pysähdytään. Työntekijä ohjaa osallistujat prosessin läpi ja auttaa kysymyksillään löytämään vaihtoehtoisia tarinoita ongelmatarinoiden suojaksi ja puskureiksi.

Olen toteuttanut Elämän puu -menetelmää erinäisissä ryhmissä, pari- ja perheterapioissa sekä yksilöterapiassa. Se on toiminut sekä irrallisesti toteutettuna kuin myös osana muuta psykoterapiaprosessia. Tree of Life – Elämän puu – soveltuu pienin variaatioin varsin joustavasti eri yhteyksiin, eri painopistein, eri pituisena ja eri tavoin käytettäväksi. Akuuttiin kriisitilanteeseen menetelmää en suosittele. Menetelmää on lisäksi kiinnostavaa hyödyntää työryhmien ja erinäisten tiimien kanssa. Tarkoitukseni on kehittää menetelmää jatkossa myös työnohjauskäyttöön.  Ensimmäinen suomennos Tree of Life – Elämän puu -menetelmästä on kirjoittamanani luettavissa Perheterapia -lehdessä (2/2017).  Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

TULOSTUSVERSIO tästä: Tree of Life JUTTU kesä2018