Silloin kun parisuhteessa on hankalaa, kun päädytään umpikujaa yhä uudestaan, kun suhteen henkinen etäisyys kasvaa tai kriisi junnaa, voi puolisoilla olla hyvin suuri imu arvioida suhteen tilannetta yksinomaan ongelma-asian näkökulmasta. Kyky tarkastella tilannetta laajemmin ei ehkä kuulu valikoimiin tuolloin. Kokeilkaapa, mitä siitä seuraa, kun keskustelette tilanteestanne hiukan pidemmällä perspektiivillä katsottuna, esimerkiksi seuraavien kysymyksien avulla.
Kun keskustelette, miettikään kumpikin ensin hetki vastauksia itseksenne. Kuuntele sitten kumppanisi vastaus. Anna toiselle kertomisen rauha. Kuuntele huolella loppuun keskeyttämättä tai miettimättä omaa vastaustasi. Tarkista, että ymmärsit asian siten, kuin puolisosi tarkoitti. Älä oleta ymmärtäväsi. On mielenkiintoista, miten toinen on yhteisen elämänne kokenut. Mielenkiintoista, vaikka olisikin omasta näkökulmastasi poikkeavaa. Kysymyksiä on paljon. Pohtikaa kutakin kohtaa eri päivinä. Ei suorittaen, vaan aikaa antaen.
Mitkä syyt saivat teidät yhteen pariskunnaksi?
– Mihin toisissanne ihastuitte?
– Miksi menitte naimisiin tai sitouduitte suhteeseen?
Kuinka olette yksilöinä ja pariskuntana kasvaneet?
– Kuinka olette auttaneet toisianne kasvamaan yksilöinä?
– Kuinka olette saaneet toisistanne esiin parhaat puolet? …huonot puolet?
– Kuinka suhteenne on kasvanut vastaamaan kulloisiakin haasteita elämässä?
Mitä olette parisuhteessa tehneet hyvin?
– Mikä on / mitkä ovat parhaat saavutuksenne pariskuntana?
– Mitä eniten ikävöisitte, mikäli suhteenne päättyisi?
Mistä elämänhaasteista olette selvinneet yhdessä?
– Mikä aika yhteisessä menneisyydessänne on ollut teille vaikeaa / vaikeinta?
– Miten siitä selvisitte?
– Miten tuo (em.) kokemus vahvisti teitä? Miten se jätti jälkensä suhteeseenne (esim. pettymyksiä, loukkaantumisia, haavoittumisia)?
– Miten olette aiemmin löytäneet uudelleen yhteyden loukkaantumisien tai vaikeiden tilanteiden jälkeen?
Miten tämä nykyinen kriisi sopii kuvaan koko suhteenne historiasta?
– Onko kumppanisi ollut uskollinen sinulle?
– Tuliko tämä kriisi kuvioon sellaisena aikana suhteessanne, jolloin suhde oli erityisen haavoittuvainen? Millä tavoin haavoittuvainen?
– Kun katsotte suhteenne aikaa taaksepäin, onko siinä ollut enemmän hyviä vai huonoja aikoja?
On tavallista, että tämänkaltaisia aiheita pohditaan myös paripsykoterapeutin vastaanotolla. Siellä vielä laajennetaan ja syvennetään tarinaa.
Kysymykset muokaten lähteestä: Baucom, Snyder, Gordon. 2009. Helping Couples Get Past the Affair.