Vuoden pimeimpään aikaan mietin valonsädettä.  Kasvaessaan aivan kiinni toisissaan, siten, ettei edes valonsäde mahdu välistä, kahdesta puusta ainakin toinen näivettyy ajan myötä. Kasvaessaan kovin etäällä toisistaan, puiden väliin kasvaa aikaa myöten risukkoja. Sopiva läheisyys luo hyvän kasvualusta, suojan ja turvan vahvaksi puuksi kasvamiselle. Samoin voisi ajatella meistä ihmisistä läheisissä ihmissuhteissa, oli kyse vanhempi-lapsi-suhteesta tai parisuhteesta. Sopiva läheisyys, siten, että ainakin valonsäteen verran suhteessa on välimatkaa, antaa sopivaa suojaa ja riittävää tilaa kasvaa itsellisenä yhdessä.

Meillä kaikilla ihmisillä on varhaisten vuosien kokemusten myötä kasvanut henkilökohtainen tuntuma itsellemme sopivasta läheisyydestä.Turvallisen kiintymyksen suhteessa hyvä kosketus ja läheisyys muodostuvat luonnolliseksi osaksi henkilön minätuntoa. Tällöin turvallisten ihmisten läheisyys antaa sopivan verran suojaa ja toisaalta riittävästi uskallusta eteenpäin. Sopivan läheisyyden tuntumaan vertaamme useita merkittäviä ihmissuhteita myöhemminkin elämässämme. Tämä tapahtuu pitkälti tiedostamattamme.

Läheisyys ja etäisyys vaihtelevat elämänkaaren eri vaiheissa. Lapsen kehityksessä on erityisiä aikoja, jolloin hän harjoittelee etäisyyden ottamista enemmän. Tuskin unohdat aikaa lapsesi ”minä-itse” -vaiheesta tai ”mitä-se-sulle-kuuluu” -vaiheesta. Tällöin etäisyyden harjoittelua pitää suoda sopivassa suhteessa – ei liikaa eikä liian vähää kerralla. ”Sopivan” asettamisessa on meille vanhemmille kylliksi haastetta. Milloinkaan ei lasta näissä(-kään) harjoittelun tilanteissa saa jättää yksin selviytymään.

Sopiva läheisyys ja sopiva etäisyys vaihtelevat myös parisuhteessa eri aikoina. Alkuvuosien mahdollisesti kovinkin tiivis yhteiselämä kääntyy väistämättä jossain vaiheessa suhteessa itsenäistymiseen, sopivan etäisyyden ja läheisyyden uudelleen säätämiseen. Pitkissä parisuhteissa säädämme etäisyyttä ja läheisyyttä aika ajoin vastedeskin. Välillä väliin mahtuu vain valonsäde, välillä kokonainen aurinko. Saattaapa välissä viivähtää joskus myrskykin.  Sitäkään ei tarvitse pelästyä. Miten säädellään läheisyyttä tulematta liian lähelle ja menemättä liian kauas?

Tarpeet läheisyyden suhteen eivät aina kohtaa.  Etäisyyden ja läheisyyden suhteen tarpeet voivat kulkea myös eri tahtiin. Miten silloin ollaan yhdessä? Joskus suhteessa toinen haluaa enemmän läheisyyttä, toinen enemmän etäisyyttä. Joskus toisen etäisyyden ottaminen saattaa pelästyttää. Joskus toisen lähelle tuleminen saa kavahtamaan tai tuntumaan siltä, ettei ole tilaa hengittää. Joskus tiivis läheisyys voi päättyä räväkälläkin tavalla etäisyyden ottamiseen, itsenäistymiseen omaksi itsekseen. Joskus tämä näyttäytyy toisen puolison ”muuttumisena”, uusien asioiden aktiivisena etsimisenä, ehkä jopa uskottomuutenakin. Kaukana ei ole ajatus siitäkään, että ”en tunne sua enää”. Uskallanko tutustua uudelleen ”muuttuneeseenkin” puolisoon? Parisuhde vaatii loppuviimeksi alituista uudelleen tutustumista, oman ja toisessa tapahtuvan automaattisen muuttumisen perässä pysymistä. Kuka Hän on? Mitä Hän ajattelee? Mitä Hän tuntee? Ainoastaan tällaisella kartalla pysyen pystymme säilyttämään läheisyyden, joka sallii sopivan kokoisen valonsäteen verran välimatkaa.  Erityisesti kannattaa pohtia, mikä on tällä hetkellä sopivankokoinen valonsäde teidän välillänne. Miten siitä pidetään kiinni? Mitä korjausliikkeitä tarvitaan?